torstai 18. marraskuuta 2010

Teologia. Johdatus tutkimukseen.

Varsinainen lukusuunnitelmani alkaa maanantaina, mutta ajattelinpa hieman selailla ensimmäistä (Teologia. Johdatus tutkimukseen.) kirjaa. No, eihän se selailuksi jäänyt, vaan luin sitten myös ensimmäiset 34 sivua.

Johdantoa lueskellessa tajuntaani iski se tosiasia, että tämä on oikeasti "mun juttu". Jippii! Ennen olen mieltänyt teologian opiskelun vain "tosiuskovaisten" jutuksi ja papin ammatista haaveileville, mutta kun kiinnostuin alasta tosissaan ja etsin siitä tietoa, ymmärsin, että teologisessa opiskelee ihan tavallisia ihmisiä ja suuntautumisvaihtoehtoja / mahdollisuuksia on monia. Johdanto vahvisti myös näitä ajatuksia.

On minutkin kasvatettu lukemaan iltarukous ja uskomaan suojelusenkeleihin, mutta ei meillä ole käyty joka viikko kirkossa. Ei edes joka vuosi. Pienenä kävin seurakunnan kerhoa, mutta esim. isoskoulutusta en ole käynyt (olen tosin ollut isosena muutamalla lastenleirillä tästä huolimatta). Rippikouluaikoina olin mukana seurakunnan toiminnassa, mutta siihen se jäi. Kuitenkin ne hyvät muistot ovat yksi syy siihen, miksi haluan opiskella teologiaa yliopistossa ja työllistyä ehkä myöhemmin kirkon palvelukseen. Muita syitä ovat mm. oma henkilökohtainen usko ja kiinnostus teologiaa / teologian oppiaineryhmiä kohtaan.

Johdannon lisäksi luin puolet Eksetiikka-kappaleesta. Tekstiä en täällä vielä ala käsittelemään, koska ensimmäisellä lukukerralla luen kirjat ainoastaan läpi. Sen verran voin sanoa, että teksti ei tuntunut mitenkään ylitsepääsemättömän vaikealta ymmärtää. Positiivista. :)

Sellaiset olivat ensiajatukseni ensimmäisestä kirjasta.. :)

♥ Edna

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Ready, set, go!!!

Heiiiiiiiiiii! :)

Olen 23-vuotias tyttö ja haen kevään 2011 haussa ensimmäistä kertaa Helsingin teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan. Tavoitteena on tietysti lukea ahkerasti ja päästä sisään. :)

Pääsykoekirjat ilmestyivät juuri ja tilasinkin ne heti kun huomasin vuoden 2011 hakuoppaan ilmestyneen yliopiston sivuille. Luen työn ohella, joten ajattelin aloittaa mahdollisimman aikaisin.

Blogiini kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa. Sen kummempaa suunnitelmaa ei ole.

Vertaistuki on enemmän kuin toivottavaa, joten liity rohkeasti lukijaksi ja kommentoi ahkerasti! ;)

 ♥ Edna